Onnea huoneenvuokralainsäädäntö 30 vuotta!
Laki asuinhuoneiston vuokrauksesta ja laki liikehuoneiston vuokrauksesta, tuttavallisemmin AHVL ja LHVL, täyttivät vappuna 30 vuotta. Aikuisen ikään päässeet lait ovat kestäneet hyvin aikaa ja vaikka toimintaympäristö on muuttunut melkoisesti vuoden 1995 jälkeen, kumpaankin lakiin on tehty ainoastaan pieniä muutoksia lähinnä muun lainsäädännön muutoksista johtuen.
Kuten tiedämme AHVL:a odottaa hieman merkittävämpi nuorennusleikkaus aivan lähiaikoina, mutta palataan siihen, kun hallituksen esitys on valmistunut.
LHVL sen sijaan toimii ikävuosistaan huolimatta edelleen niin hyvin, että mitään merkittävämpää kauneusleikkausta ei ole nähty tarpeelliseksi. Vaikka yritysten tilastrategiat ovat muuttuneet voimakkaasti, vahvat kansainväliset käyttäjäyritykset ovat tulleet Suomen markkinoille ja tuoneet mukanaan kansainvälisiä vuokrauskäytäntöjä kuten netto- ja jaetun vuokran sopimukset ja vastuullisuuden merkitys on noussut, LHVL:n laaja sopimusvapaus on tehnyt muutoksiin sopeutumisen mahdolliseksi vuokrauskäytännöissä.
Laajaa sopimusvapautta onkin pidetty toimijoiden keskuudessa pidetty hyvänä. Sopimusvapaus on mahdollistanut sopimuskäytäntöjen kehittämisen vastaamaan erilaisia sijoitus-, käyttäjä- ja vuokrausstrategioita sekä toimintamalleja. Se on myös houkutellut kansainvälisiä sijoittajia Suomeen ja siten piristänyt kiinteistösijoitusmarkkinaa.
Pientä kritiikkiä voi toki esittää. Vaikka LHVL lähteekin sopimusvapauden periaatteesta, on laissa kuitenkin muutamia vuokralaista suojaavia pakottavia säännöksiä. Pakottavia säännöksiä on kirjattu eri puolelle LHVL:a ja niiden kirjoittamistapa on erilainen LHVL:n eri luvuissa, joissakin luvuissa pakottavat säännökset on kirjattu luvun alkuun, joissakin luvun loppuun, joissakin keskelle lukua ja joissakin tapauksissa suoraan ko. pykälään. Näin pakottavien säännösten hahmottaminen ja löytäminen on vähintäänkin haasteellista.
Jonkinlaisena muistilistana voi kuitenkin pitää sitä, että:
vuokralaisen vahingonkorvausoikeutta ei voi sopimusehdolla rajoittaa
vuokralaisen vahingonkorvausvastuuta ei voi sopimusehdolla laajentaa
vuokralaisen oikeutta saada korvaus suorittamistaan huoneiston arvoa nostaneista korjaus- ja muutostöistä niiden vuokrasuhteen päättymisajankohdan mukaisesta arvosta määräaikaisen sopimuksen päättyessä ei saa rajoittaa
ehto, jonka mukaan vuokranantaja voi purkaa vuokrasopimuksen muulla kuin LHVL:ssä säädetyllä perusteella, on mitätön.
Kaiken kaikkiaan LHVL toimii hyvin ja pääsee neljännelle vuosikymmenelle ilman kauneusleikkauksia. Paljon onnea AHVL ja LHVL 30 vuotta!