Tuliko hankintalaki tiensä päähän?
Kesäkuussa astui voimaan uudistettu hankintalaki vuosien valmistelun jälkeen, mutta jäivätkö juhlat lyhyiksi? Euroopan komissio antoi tällä viikolla ehdotuksen uudeksi hankinta-asetukseksi, jolla on tarkoitus yhdistää kolme voimassa olevaa hankintadirektiiviä yhdeksi EU-asetukseksi.
Sana "asetus" ei ole tässä muodollisuus. Asetukset ovat suoraan sovellettavaa EU-lainsäädäntöä, jotka eivät edellytä kansallisia täytäntöönpanotoimia, ja jotka syrjäyttävät ristiriitatilanteessa kansallisen lainsäädännön. Jos ehdotus etenee nykymuodossaan, Suomen hankintalaki ei sellaisenaan jää voimaan hankinta-asetuksen rinnalle, vaan se on käytännössä uudistettava kokonaisuudessaan EU-asetusta täydentäväksi säädökseksi.
On totta, että nykymuodossaan hankintalainsäädäntö on sangen monimutkaista ja hajanaista: kolme direktiiviä vuodelta 2014, jotka jokainen jäsenvaltio on saanut tulkita ja panna täytäntöön omalla tavallaan, on tuottanut 27 kansallista sovellusta samasta perusideasta. Komission varsin ymmärrettävänä tavoitteena on poistaa direktiivien tulkintavara ja rajoittaa kansallista liikkumavaraa yhdellä asetuksella. Uudistuksen myötä hankintamenettelyt, arviointiperusteet ja monet muut keskeiset säännöt määräytyisivät jatkossa kuitenkin suoraan Brysselistä, ja kansallista liikkumavaraa jäisi lähinnä hallinnon, valvonnan ja oikeussuojan järjestämiseen.
Asetusehdotuksessa on julkisten tarjouskilpailujen kanssa tekemisissä oleville tahoille merkittäviäkin muutoksia, kuten esim.:
Hankintamenettelyt. Nykyiset avoin ja rajoitettu menettely väistyisivät. Tilalle tulisi avoin neuvottelumenettely, dynaaminen yksinkertaistettu menettely toistuviin hankintoihin ja innovaatiomenettely uusien ratkaisujen kehittämiseen. Neuvottelu tarjoajan kanssa ei olisi enää poikkeus vaan lähtökohta.
Laadun tärkeyden korostaminen. Pakolliseksi tarjousten vertailuperusteeksi tulisi paras hinta-laatusuhde, jossa laadulle annettaisiin vähintään 30 prosentin painoarvo ja työvoimavaltaisissa hankinnoissa vähintään 50 prosentin painoarvo. Hinnan ohella olisi huomioitava myös ympäristö, innovointi, turvallisuus ja kriisinsietokyky.
Markkinavuoropuhelu ja tarvesuunnittelu. Hankintayksiköiden olisi laadittava hankintakauden alussa hankintasuunnitelma ja käytävä markkinavuoropuhelua nykyistä järjestelmällisemmin.
"Buy European" -etusija olisi poliittisesti kuumin osa ehdotusta. Hankintayksiköt voisivat rajoittaa osallistumisen EU:n tai WTO:n hankintasopimuksen piirissä oleviin toimijoihin, edellyttää eurooppalaista alkuperää tai antaa eurooppalaisille tarjouksille etusijan. Strategisissa hankinnoissa komissio voisi sulkea EU:n ulkopuoliset tarjoajat kokonaan pois, jos kolmas maa ei tarjoa vastavuoroista markkinoillepääsyä tai jos toimitusvarmuus tai taloudellinen turvallisuus sitä edellyttää.
Turvallisuus ja huoltovarmuus. Julkisille ostajille annettaisiin mahdollisuus torjua unionin tai jäsenmaiden turvallisuuteen, arkaluonteisiin tietoihin, kyberturvallisuuteen ja EU:n ulkopuolisten maiden sopimattomaan vaikuttamiseen liittyviä riskejä, ja kriittiseen infrastruktuuriin liittyviin hankintoihin sovellettaisiin uusia häiriönsietokykyä ja toimitusvarmuutta koskevia säännöksiä
Digitaalinen markkinapaikka. ESPD-lomake korvattaisiin sähköisellä kelpoisuuspalvelulla ("yhden kerran periaate"), ja hankinnoille luotaisiin EU:n yhteinen digitaalinen alusta. Suomessa tämä tarkoittaisi Hilma-järjestelmän laajaa uudistamista ja integrointia EU-infrastruktuuriin.
Kesäkuussa voimaan astuneen hankintalain kärkiuudistuksia olivat muun muassa sidosyksiköiden omistusrajat ja ulosmyyntirajat. Komission luonnoksessa ei ole muutettu nykyisten direktiivien sidosyksiköitä koskevaa sääntelyä, mutta siellä annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus ottaa käyttöön tiukempia kansallisia sääntöjä sidosyksikköpoikkeuksesta, joten tältä osin uudistetun hankintalain keskeistä muutosta ei olla tehty tyhjäksi: Suomessa pystyttäisiin jatkossakin asettamaan 10 % vähimmäisomistusrajoitus sekä 5 % / 500.000 euron ulosmyyntiraja.
Lopuksi on syytä pitää mielessä, että kyse on tässä vaiheessa vasta komission ehdotuksesta. Komission oman aikatauluarvion mukaan asetus hyväksyttäisiin vuoden 2027 loppuun mennessä, ja asetusta sovellettaisiin vasta kaksi vuotta sen voimaantulon jälkeen, jotta täytäntöönpanolle jää aikaa. EU:n lainsäädäntöprosessin tuntien aikataulu vaikuttaa hyvinkin optimistiselta. Ehdotus etenee seuraavaksi Euroopan parlamentin ja neuvoston käsittelyyn, ja neuvotteluissa sisältö voi vielä muuttua merkittävästikin.
