Työntekijän salaiset asiat – saako niistä juoruilla?

 
Sohvassa istuvat kollegat juoruilemassa intensiivisesti työntekijän salaisista asioista
 

Työkaverit voivat vapaasti avautua toisilleen kaapin viimeistä sopukkaa myöten, jos kollegan pää vain kestää eikä Leelian lepotuoli romahda. Työnantajan on kuitenkin määriteltävä etukäteen, kenen työtehtäviin työntekijöiden henkilötietojen käsittely kuuluu. Näitä ovat esim. esimiehet ja henkilöstöhallinnon työntekijät melkein kaikissa asioissa ja mm. myyjät ja projektipäälliköt omissa työtehtävissään. He voivat saada henkilötietojen käsittelyyn liittyviä toimenpiteitä suorittaessaan tietoja työntekijöiden ominaisuuksista, henkilökohtaisista oloista tai taloudellisesta asemasta. He ovat tietosuojalain mukaan niistä vaitiolovelvollisia. He eivät saa ilman asiallista perustetta paljastaa näitä tietoja edes toisille työntekijöille, jotka eivät tarvitse näitä tietoja työtehtäviensä hoitamisessa tai osallistu työntekijää koskevaan päätöksentekoon. Heidän on pidettävä nämä tiedot salassa riippumatta siitä, ovatko ne terveystietoja tai muita erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia, eli arkaluonteisia tietoja, vai eivät. Vaikka suullisiin keskusteluihin ei pääsääntöisesti sovelletakaan tietosuojalainsäädäntöä, niin vaitiolovelvollisuus pätee kuitenkin eikä näitä tietoja saa kertoa edes luotettaville hyville työkavereille. Tähän pitää työntekijöiden voida luottaa.

Vaitiolovelvollisuus ei siis koske muita työntekijöitä eikä tietoja, jotka on saatu muuten kuin käsiteltäessä henkilötietoja työtehtävien yhteydessä. Silloin voi siis juoruta myös työkavereidensa työasiat, henkilökohtaiset asiat, illanvietot, onnistumiset, mokat, pokat ja senkin, mitä tapahtui Vegasissa. Sen jälkeen ei ehkä olla enää kavereita. Rikollista on levittää toisen yksityiselämästä tieto, vihjaus, video tai kuva siten, että se on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa.


 
Edellinen
Edellinen

KKO: 2025:13 - rajoittiko yhtiöjärjestysmääräys laittomasti osakkeiden hankintaa?

Seuraava
Seuraava

Onnistu liikkeenluovutuksessa!